Terapeuttista harjoittelua harjoitussalillamme Hämeenlinnan Kaurialassa

Kysy lisää tai varaa aika fysioterapiaan

Kunto-Fysio on Hämeenlinnassa  terapeuttisen harjoittelun edelläkävijä. Vuonna 1987 toimitiloihimme valmistui harjoitus- ja terapiasali erityislaitteineen. Siitä lähtien oikein suunniteltu ja annosteltu harjoittelu on kuulunut oleellisena osana hoitoprosesseihimme.  

Terapeuttinen harjoittelu on oleellinen osa kuntoutusprosessia esimerkiksi leikkauksen tai vammautumisen jälkeen. Harjoittelun on aina oltava ammattitaitoisen fysioterapeutin suunnittelemaa ja valvomaa. Tutustu tarkemmin terapeuttiseen harjoitteluun ja ota yhteyttä! Annamme mielellämme lisätietoja harjoittelumuodoista ja luomme harjoitteluohjelman tarpeidesi mukaan.

Harjoittelusuunnitelmat potilaan tarpeiden pohjalta

Terapeuttinen harjoittelu tarkoittaa säännöllisesti tapahtuvaa, koulutetun ohjaajan laatiman suunnitelman mukaan toteutettua erityisliikuntaa. Sitä käytetään esimerkiksi kipujen, leikkausten ja tapaturmien hoidossa.
Ikääntymiseen liittyvät ongelmat, kuten tasapainohäiriöt, huimaus, kävelyn vaikeutuminen, nivelten kuluminen ja yleinen kehon kankeus, voidaan myös usein ratkaista terapeuttisen harjoittelun avulla.


Terapeuttisen harjoittelun tavoitteena on saada kuntoutuja osallistumaan aktiivisesti omaan kuntoutusprosessiinsa. Ammattitaitoiset fysioterapeuttimme opettavat kuntoutujalle oikeanlaisia liikemalleja. Samalla he tukevat ja rohkaisevat asteittain vaativampaan harjoitteluun.

Tule harjoittelemaan yksin tai ryhmässä!

Jos fyysisen harjoittelun aloittaminen tuntuu hankalalta fyysisen vaivan, leikkauksen tai tapaturman jälkeen, ota meihin yhteyttä. Me valvomme kuntoutumisprosessia alusta loppuun. Terapeuttinen harjoittelu auttaa sinua pääsemään alkuun säännöllisessä liikunnassa. Terapeuttinen harjoittelu voidaan toteuttaa joko yksilöllisesti tai erityisryhminä. Mikäli harjoittelu on motivoivampaa porukassa, kysy ryhmistämme!


Kunto-Fysiossa sinua ohjaavat koulutetut asiantuntijamme, fysioterapeutit Jukka Vuorinen puh. 050 435 4818, Risto Kuitunen puh. 050 582 3778 ja kuntohoitaja Esa Helander puh. 040 505 9632. Voit varata ajan myös netissä. Emme vastaa puhelimeen hoitotyön aikana. Yhteydenottopyyntö tekstillä.

Varaa aikasi netissä